Kävipä niin, että koiravanhuksemme oli pissannut eteisen kynnysmatolle, jota ei ihan heti huomattu. Siitäpä alkoi sisäeteisen remppa, jota toki olen haaveillut jo tovin. Muovimatto sai lähteä ja aikansa elänyt vanha paikalleen rakennettu iso naulakkokaappi meni purkuun.
Tapetit vaihtui valkoisempaan sävyyn ja puukattoja listat maalattiin valkoiseksi. Lattiaan laminaatti.
Kierrätyskeskuksesta löysin ihanan peilin. Ajattelin ensin maalata sen valkoiseksi, mutta peili olisi hukkunut liikaa seinän väriin, nyt tulee paremmin oikeuksiin. Onneksi minulla on monta makutuomaria :)
Avainkaapin maalasin valkoiseksi ja liimasin oveen talon vanhan avaimen. Ollut muistaakseni yhdessä eteisen ovessa. Aikanaan, ennen kun pääsi olohuoneeseen tai keittiöön piti ulkoa tulla sisään neljän oven kautta.
Naulakko viielä puuttuu. Ilmeisesti rakennan sen itse tai apujoukoin.
Kirpparilta löysin vanhat pikku kiesit ja Marttojen ruokatalousoppikirjan vuodelta 1944
Ennen eteisprojektia päätin tehdä pitkästä aikaa nallen. Nyt alkaa olla aikaa koota palaset yhteen ja katsoa minkälainen nallesta tuleekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti