perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivämme



Summan risti, on muistoristi, jonka sai Suomen puolella talvisodassa taistellut sotilas. Tämän ristin ansainnut sotilas kaatui talvisodassa.


Myös Lottien ja Marttojen työ oli sotien aikana arvokasta. Lotat moninaisissa tehtävissä rintamalla ja Martat hoitivat puolestaan maatila ja kotitöitä.

Lottien kantama lotta merkki on sininen hakaristi, joka on onnea tuottava muinaissuomalainen tunnus. Ristin ympärillä on neljä heraldista ruusua, jotka ovat rohkeuden, urheuden ja hyvyyden symboleja. Ruusut esiintyvät myös Suomen vaakunassa ja monessa sotilasarvomerkissä. Heraldisen ruusun suunnitteli aikanaan Akseli Kallen-Gallela. Varsinaisen Lotta Svärd merkin suunnitteli puolestaan taiteilija Eric Vasström.
 Lottanuken hatussa myös sinivalkoinen Suomen armeijan sotilaskokardi.


Pikkulottien kultaisista sanoista löytyy meidän aikaammekin arvokkaita ja noudattamisen arvoisia ajatuksia.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti