torstai 29. tammikuuta 2015

Vapaapäivän virkkauksia

Amigurumi- nalle. Netistä löytyi kiva nallen virkkausohje. Tällainen siitä tuli. Ja virkattuja sydämiä.


Nallet pitävät pintansa suloisina leluina. Yli sata vuotta on nalleilla leikitty ja leikitään edelleen. Kerrotaan, että monella liikemiehellä on reissuillaan matkalaukussa matkakaverina oma nalle :)

maanantai 26. tammikuuta 2015

Neulomista

Vaaleanpunaraidalliset villasukat jäävät itselle, lempivärini.


Helsingin sanomissa oli Anna Tommolan artikkeli neulomisesta, poimintoja siitä:

Käsitöiden tekeminen kannattaa
 – neulominen parantaa muistia

       1.  Neulominen lievittää stressiä. Teho perustuu rytmiseen liikkeeseen, joka tekee puikkojen
           kilkutuksesta lähes meditatiivista toimintaa.

       2.  Neulominen voi kohottaa mielialaa.
            Yli puolet tunsi itsensä neulomisen jälkeen onnelliseksi
       
       3.  Porukassa neulominen parantaa itsetuntoa ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

       4. Kutimiin uppoutuminen parantaa keskittymiskykyä.

       5. Neulominen suojaa muistia. Ranskalaistutkijat ovat todenneet sen alentavan dementiariskiä.


Mukavaa tekemistä neulominen jokatapauksessa on
 ja sukkia tarvitaan aina :)




Talkkarin hommia :)

Viemäri keittiössä jokin aika sitten tykkäsi mennä tukkoon. Ei auttanut aukaisuaine, eikä imukuppi. Siispä järeemmät keinot käyttöön.

Itseasiassa viemärirae oli myös  tehnyt oman tukoksensa muoviputkien mutkiin......todellinen tukos oli  kuitenkin pääputkessa eli rassattavahan se oli auki.














Sottasta puuhaa, mutta näin ilosesti ei vesi ole pitkään aikaa viemäristä holahtanut kuin nyt



Ja sitten kun ulkotöihin....

Myös töissä näin talvella saa kolata, kauhoa lunta ja hiekottaa portaita. Tehdä turisteille ja kirkonkävijöille kulun esteettömäksi kirkkoon.

Turisteja varsinkin käy paljon. Kesäoppaat tilastoivat touko-elokuun kävijät: yht. 22 000 hlö n.200 hlö/päivä ja 38 eri maasta. Talvella ei paljoa tahti hiljene. Tuomiokirkko onkin Tre kaupungin ykkösnähtävyyksiä.

Traktori käy tekemässä käytävät, mutta meille jää portaat, joita riittää viiden eri oven edessä.



Lumityöt on ihan mukavaa puuhaa, kun on aikaa tehdä, mutta toisinaan on kovin kiire ja pitää sujahtaa suoraan ulkotöistä jakkupukuun.



lauantai 3. tammikuuta 2015

Hyvä vuosi takana, uusi alussa

Vuosi alkaa huomenna messutyövuorolla. Tarkistamme oikean väriset kirkolliset tekstiilit, oikean määrän kynttilöitä ja katamme ehtoolisvälineet paikoilleen. Huomenna pitää tehdä myös lumityöt. Messun aikana on työkaverin kanssa monta puuhaa.


Kuvassa on kuusi kynttilää, huomenna neljä.


Tuomiokirkon urkuri Henri Hersta, huippulahjakas musiikinammattilainen ja myös mukava työkaveri. Henri käy vuodenkierrossa kirkolla harjoittelemassa esiintymisien lomassa, soittaa ja samalla opettaa meille klassisen musiikin saloja. Suosikkini tällähetkellä on Sergei Rahmaninovin "Moments musicaux op 16" (1896)

Hän pitää huolta myös vanhoista 108-vuotta vanhoista uruista. Joskus pääsemme avustamaan, kun Henri virittää urut oikeaan vireeseen.





Alkaneena vuonna olisi tarkoitus tehdä edelleenkin käsitöitä, lukea enemmän ja aloittaa jälleen hatha-jooga. Näitä kerkesin jo aloitella:


Arjen iloja perheen lisäksi ovat tuoneet mukavat kanssaihmiset; ystävät, työkaverit, uudet tuttavuudet, vapaaehtoiset avustajat, työmatkan mukavat kuskit......ym 

"Uusi vuosi edessämme kuin avautuva kirja. Emme tunne tarinaa, emme tiedä juonta. Vain lukemalla sivu sivulta, elämällä päivä päivältä tarina vie mukanaan: seikkailuihin ja haasteisiin alati vaihtuviin, kuin itse elämä." (Lainaus)