keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lehtisavotta

Eilen alkoi lehtisavotta ja tänään sain sen valmiiksi. Talvi voi minun puolestani tulla. Haravointi on mukavaa puuhaa, kun siihen on aikaa ja itseasiassa erittäin hyvää hyötyliikuntaa raittiissa ilmassa.



 Ja sitten kaatopaikalle....... kompostit käännettiin ja itseasiassa purettiin kokonaan. Multakasa odottaa ensi kevättä ja uusien kompostien rakentamista. 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Muistoja









Kuva ekaluokkalaisesta. Kiikutin tuolloin opettajalleni, ( jolla oli herttainen sukunimi, Sulosaari) käsitöitäni nähtäväksi. Hän kehui tekeleitäni töiksi, jotka tehdään yleensä vasta yläluokilla. Hymy oli varmastikin kuvan kaltainen kuullessani kehut.

Tämä kuva oli vuosia mummoni ja pappani kodin seinällä. Kun heistä aika jätti sain kuvan itselleni muistoksi.




Ada nuken tein Benita Suomen opastuksella. Nukke on painotetu aidon vauvan oloiseksi. Ihopoimut, kynnet, ja kulmakarvat yritettiin maalata mahdollisimman aidon näköisiksi. Silmät ovat lasia. Mohairhiukset istutettiin päähän yksittäisinä pikku tupsuina. 


Kurssin lopuksi vauvat punnittiin ja Benita kirjoitti syntymätodistuksen. Kurssista on aikaa ja keskosvauva Ada on jäänytkin tähän mennessä ainokaiseksi re-born nukekseni. 

Tämäkin kurssi oli mukava, sillä niihin kokoontuu saman henkisiä ihmisiä ja silloin tällöin on kiva työskennellä aivan uusien ihmisten parissa.


Ti-Ti nalleja virkkasin aikanaan useita, tämä jäi itselle. Riitta Korpelalta sai tilata nallen ohjeen, joka piti jopa muovittaa, sillä niin ahkeraan se oli käytössä. Laulu ja leikki videoita on vieläkin tallella, itsekin pidin niistä. Nyttemmin ne pitäisi tallentaa nykytekniikkaan, cd muotoon.


Kankaanpään opiston opinnoista piti tehdä perinteinen kirjallinen portfolio. Tein ja esitin  myös powerpoint version. Selailin kirjallista portfoliotani hetki sitten. Nämä teesit ovat tarttuneet itselleni matkaan ja halusin ne myös tallentaa kansioni sivuille. Yllä Laura Honkasalon kirjasta ote.

Marttojen Marttailu teesit.


ja Nukkeyhdistyksen periaate.









Kirpparilta, kaupasta ja lahjaksi










Pullot löysin kirpparilta ja sisustuskuutiot kaupasta.



Vanhoissa kirjoissa ja lehdissä on jotain viehättävää. Kirjat ovat säilyneet hyvin, kun ovat kunnolla sidottuja.


Aukeama käsityökirjasta vuodelta 1953. Jälleen virkataan patalappuja ja  kudotaan bambu- ja pellavalangasta siivousliinoja. 


Kotilieden 1939 kannessa kuva Martta Bebe nukesta, Tytistä, kotilieden lahjanukesta. Kotiliesi järjesti kilpailun, jossa piti antaa nukelle nimi. Voittajanimen keksijät saivat palkinnoksi nuken.


Lahjanalle villapaidassaan  :)